lauantai 31. lokakuuta 2009


SIUNATTUA PYHÄINMIESTENPÄIVÄÄ.

Neulottiin....

Torstaina oli jälleen viikottainen käsityötapaaminen. Koolla oli samoja neulojia, mukana jälleeen oli yksi uusi neulomisesta kiinnostunut henkilö. Päätettiin,, että Priimassa pidettäis pikkujoulut 19 päivänä marraskuuta, nyyttäriperaatteella, jokainen voi tuoda jotain purtavaa ja talo tarjoaa juomat.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Lokakuun paketti salaiselta neuleystävältä

Tänään hain postista paketin, jonka SNY:ni oli lähettänyt. Oli kerrassaaan tosi ihana.
Oikein suuret kiitokset ja halit tosi ihanalle salaiselle neuleystävälleni.
Paketti sisälsi neljä alpaca lankaa, josta saan mahtavan huivin tehtyä itselleni. Regia sukkalankaa, sekä Marimekon servettejä ja suloisen kortin terveisineen. Kiitos suuresti tästä,KIITOS, SNY: ni.

maanantai 26. lokakuuta 2009

Syksyn tuntua.

Syksy on jo saapunut tänne kotikaupunkini osaan. Sen huomaa jo kun ilmaa on kylmennyt jaa ruska on tullut yhä enemmän esille. Päivät on viimeaikoina olleet harmaita ja tihkuisen sateisia, lämpöassteitaa on ollut vain muutama aste plussan puolella, siis hyvin syksyistä.

Pihapuista on lehdet lähes kokonaan tippuneet pois.





perjantai 23. lokakuuta 2009

Pahkoja...

Tässä päivänä muutamana olin kameran kanssa liikkeellä. Reitilleni osui muutama puuhun kasvanut pahka, kooltaan kaikki erilaisia, samoin vastaantuli sienirypäs, jota en tunnistanut, mitä sieniä olivat.



tiistai 20. lokakuuta 2009

Ruonlaittoa vaihteesi.

Tänään valmistin jauhelihakeittoa vaihteeksi pävälliseksi.
Aineet laitoin aivan näppituntumalla

Jauhelihaa sika-nauta
perunoita, keittojuurespussi
vettä, lihaliemikuutio, mausteita ja pansuolaa

Keittelin keiton kypsäksi ja nautin ruisleivän kanssa hyvällä ruokahalulla.

Maanantai, maanantai......

Eilen aamulla kun heräsin ja katsoin ikkunasta ulos, oli hyvin talvisen näköistä. Pihapuut oli lumihuurussa ja maassa muutama pläntti valkoista lunta. Päivä oli kylmän kolea.
Ulkoillessani nappasin muutaman kuvan eläimistä. Tiaisesta tuli vaan pieni pilkku,,ne kun on niin nokkelia poistumaan kameran edestä. Oravastanyt onnistuin saamaan jonkimoisen kuvan.
Oravalla muuten turkin väri on vaihtunut syksyn tullen harmaaksi.


Ensi lumenrippeitä pihalla.

lauantai 17. lokakuuta 2009

Ogelin neuletapaaminen.

Jälleen oli lauantai ja neuletapaaminen Ogelissa. Porukkaa oli jälleen tungokseen asti.
Hesarin Nyt-liitteen kuvaaja oli tänään paikalla ja otti neulojista kuvia. Juttu siitä on liitteessä noin kuukauden päästä. Lankojakin tuli jälleen ostettua, vaikka ensin ajatteli, etten osta mitään, aina sitä vaan näyttää heräteostoksiin sortuvan.

perjantai 16. lokakuuta 2009

Priimassa neulottiin....

Eilen oli käsityötapaaminen jälleen ja kaksitoista neulojaa, joista yksi oli miespuolinen. Sukkaa, puseroita ja huiveja taas värkättiin. Anitta oli näyttämässä kahta siilinpoikaastaan, sulosia olivatkin.

tiistai 13. lokakuuta 2009

Kolea päivä.....

Tänään oli tosi kolea päivä. Piti pukeutua hyvin, ettei vilu karautellut.
Olin kävelyllä, ihastelemassa värikästä syysruskaa. Reissullani tapaasin pari metsäsiiliä,varmaan etsikelivät talvipesää itsellensä. Oravia liuta perässä ruokaa anelemassa.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Voi, voi sentään.....

Mikä yö on ollutkaan. En tippaakaan ole nukkunut koko yönä. En vaan ymmärrä, mikä hitsi valvottaa. Olen moneeen otteeseen yrittänyt ollaa sängyssä,, ei vaan uni ole tullut, en ymmärrä mistä johtuu,, onko jokin stressi nyt päällä joka kiusaa,, ettei anna unen tulla.

Olen istunut ja neulonut ja välillä kirjaa lukenut, siinä se tää yö on sitten aamuun vierähtänyt............

lauantai 10. lokakuuta 2009

Lankojen värjäystä luonnonmaterialilla.

Värjäsin lankoja luonnosta keräämilläni materiaaleilla, lisäsin hhiukan raparperisosetta, joka toimi puretteena. Alkuperäinen lanka oli valkoista Jannea ja tään värisstä minä niistä langoista sain.

Viikon käsityötapaamiset.

Menneellä viikolla on ollut peräti kolmet käsityöpiirit. Keskiviikkona oli Lankaliike Sypressissä 25-vuotis juhlat ja samalla siellä oli neulontatapaaminen ja omistaja tarjosi glögiä ja maan mainiota porkkanakakkua, nam. Torstaina oli Priima ja siellä meitä neulojia oli kaksitoista paikalla. Tänään Itiksem IHANA jossa oli taas kymmenen innokasta neulojaa ja Stockkalla Hullut Päivät.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Maanantai, maanantai......

Ollaan maanantaissa jälleen. Kyllä viikot vierii aivan vauhdilla eteenpäin.
Keskiviikkona lähden muutamaksi päiväksi mökillle töihin,haravoimaan lehtiä ja värjäilemään lankoja koo aidilla ja jos vielä sattuu löytymään sopivaa kasvi- tai sieniainesta kasvivärjykseen.

Paakkaan mukaan lämpimiä villavaateita ja neulontatarpeita ja jotain hyvää lukemista, siinä se sitten salon hiljaisuudessa päivät kuluvat.

Piti kyllä lähteä jo tänään,,kun äitini on sairastellut auttamaan, mutta hän alkaa toipua jo niin hyvin, että alkaa pärjäillä ilman apua.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Lokakuinen päivä.

Eilen päivällä oli vielä näin kaunis syyspäivä. Tänään tulee ja vettä sataa loiskien.


lauantai 3. lokakuuta 2009

Tänään oli kirpakka päivä, vaikka aurinko paistoi ja oli kauis syyspäivä. Ruska oli puissa kauniin värisinä loistossaan, vaikka vielä on kesän vihreyttäkin puissa. Lämpöasteita ei ollut kuin muutama plus aste.

torstai 1. lokakuuta 2009

Priimassa neulottiin....

Jälleen oli Priimassa käsityötapaaminen. Paikalla oli kaksitoista innokasta neulojaa jälleen.
Esittelyssä oli uusia lankoja, joita on liikkeeseen tulossa. Esittelyssä oli bactus ja neuletakki sekä tunika.