- Vapun aaton sää oli aurinkoinen ja lmminkin
- yritin bongata kimalaisen kuvaan, en saanut oikein hyvin näkyviin
- ensimmäiset leskenlehdet
- mäkkä
- hesellä pika-ateria
- aatto rauhallisesti kotona viettäen
perjantai 30. huhtikuuta 2010
Vapun aatto.
maanantai 26. huhtikuuta 2010
Vappu lähestyy.
- vajaa viikko enää vappuun
- piti lähteä maalle kotimökille, mutta jälleen suunnitelmat muuttui. Äitini tuli sairaaksi, emme päässeet nyt sinne lähtee
- tämä on sellaista, kun on ikääntyviä läheisiä ja aina tulee jotain vaivoja, jotka estävät lähtemisen
- kyllähän minä olisin voinut yksinkin lähteä sinne, mutta en nyt äitini mieltä voi pahoittaa, kun hän sinne niin sydämmestään halajaisi
- äitienpäivän aikaan katsellaan, voitaisiko sinne sitten lähtee jos kunto antaa myötä
- tänään on niin kaunis kevätaamu, pitää lähtee ulos kävelylle ja kaunista luotoa ihailee
lauantai 24. huhtikuuta 2010
Kaupungilla ja Ruoholahden tapaamisessa käynti.
Lähdin aamupäivällä vähän ostoksille. Piipahtelin itä-ja etelä Helsingissä. Menin Ruoholahdessa käymään rautakaupassa ja samalla reissulla menin sitten Ruoholahden kappelille Niinaa tapaamaan. Niina ompeli Unisefille Anna ja Toivo nukkeja. Itse virkkasin sytomyssyä. Siellä oli minun lisäkseni kaksi muuta ,jotka tekivät Niinan kanssa nukkeja eli meitä oli siellä neljä naista. Kuva on viime keväältä, koska nyt ei sattunut kameraa mukaan. Nyt sitten olen viettänyt lauantai-iltaa saunoen, rentoutuen ja välillä lehtiä lukien ja myssyä virkkaillen.
perjantai 23. huhtikuuta 2010
Kasvit alkaa kukoistaa.
Talossamme on vähitellen pihatalkoot ja kukkasia pian aletaan istuttaa pihallemme.
Kesän vietto on vähän hakusessa, joutuuko viettää tääll kaupungissa vai voiko viettää maalla.
On niin ristiriitasta tilanetta, yksi sallii mökillä vieton, toinen ei. Sopu ei tunnu antavan tilaa, yksi liian ylihallitseva. Sellaisia ne on nämä sukupaikat.
keskiviikko 21. huhtikuuta 2010
Sly 10 kevät paljastuspaketti.
Eilen saapui ihana paketti postissa slyltäni. Sisältö oli runsas ja keväinen.
.keväinen kaunis liina, marimekon servettejä, mehupillejä.kauniita kakkupapereita..karamellivuokia , srösseleitä..mittapakkauksen ja kortin. Kiitokset suuret slyleni ihanasta paketista.
SLY10 kevät kierroksen slykseni paljastui Kakkutaikuri
http://www.vuodatus..net/

tiistai 20. huhtikuuta 2010
Virkkausta.
Sytomyssyjä olen muutamia kappalleita virkannut.
Jämälankoja olen käyttänyt hyväkseni, saadakseni niitä pois, olen virkannut lappuja, joista nyt sitten aion projektoida jotain.
Jämälankoja olen käyttänyt hyväkseni, saadakseni niitä pois, olen virkannut lappuja, joista nyt sitten aion projektoida jotain.
perjantai 9. huhtikuuta 2010
Huhtikuun yhdeksäs päivä.
Sää on ollut koko viikon niin harmaan ankeaa
Siitäköhän johtuu, vetämätön olo ja takki tyhjänä.
Tekisi kamalasti mieli tehdä kaikkea kivaa, mutta ei kertakaikkiaan jaksa, kanala väsymys painaa päälle.
Sen verran pitäsi saada aikaseksi, sais edes nuo kasvaneet taimet koulittua.
Komerotkin kaipais taas läpikäyntiä ja ylimääräiset Fidaan vietyä. Saan nähdä, mitä aikaan saa.

tiistai 6. huhtikuuta 2010
Kuudes päivä huhtikuuta.
Kevät tekee tuloaan kohisten. Ilma on harmaan sateista, lämpötila+5astetta.
Maatiaisamarylliksen taimet jotka keltavuokko lähetti,voivat hyvin.
Sytomyssyjäkin on valmistunut.
Kesää varten on muutama projekti suunnitteilla, voimat vaan tuppaa ollee niin vähissä ja akku jotenkin tyhjä, tunne on tällä hetkellä sellanen, ettei mitään jaksaisi tehdä, väsyttää, liekö kevätväsymys.
maanantai 5. huhtikuuta 2010
Pääsiäinen 2010.
Pääsiäinen tänä vuonna oli sään puolesta harmaa ja sateinen. Lämpötila oli koko ajan plussalla.
Pääsiäistä vietin perinteisin menoin.
Kevät jo alkaa kasvustossakin näkymään,ikkunan alla oli jo viherrystä ja pihan lumiukkokin pieneni.
Tänään luonnossatuntui jo niin keväiselle,lintujen viserrystä ja kukkien keltainen väri muistutti,että nyt ön pääsiäinen.

torstai 1. huhtikuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)