tiistai 31. toukokuuta 2011

Toukokuun vika päivä

  • lämmin päivä +20 astetta lämmin
  • toukokuu kokonaisuudessaan oli kylmä ja tuulinen
  • polvi  vaivasi edelleen, hiukan parempi,    olen lääkinnyt buranalla  ja kipusalvalla

maanantai 30. toukokuuta 2011

Käsitöitä

             Viime viikkojen käsityönä sain valmiiksi parveketuoleihin  virkattua istuinten päälliset.
    Polveni kipeytyi tänään yhtäkkiä niin kamalan kipeeksi, piti aloittaa maalata, eipä siitä taida toistaiseksi tulla mitään.

Eilen





  • viime viikko oli kokonaisuudessaan kylmä ja tuulinen, lämpötila pysytteli +10 astetta tai vähän yli,aurinko paistoi tai   ei paistanut
  • päivän kuvia luonnon kauneudesta ja väreistä

maanantai 23. toukokuuta 2011

23.5. 2011


  • sateinen aamu,   lämpötila +13  astetta
  • ensimmäinen     ukkosen jyrinä tänä keväänä
  • ampiaisia on kamalasti,   aamulla lasitetulla parvekkeellani oli niitä 10-kappaletta,  rakosista varmaan tulevat,  aloitettava tutkiminen, ettei vaan ole pesän alkua jossain
  • ruukkuihin istutan tänään kukkien siemeniä
  • meloni on jo taimella

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

TÄNÄÄN 22.5.2011





  • kaunis kevätsunnuntai
  • aurinko paistoi, lämpötia +20 astetta
  • kaunis väriloisto luonnossa
  • aurinkoisena päivänä mieliala  korkealla

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Muistossa

       Toukokuun puoliväli on kaunis ja vehreää ja vihreää, eri värit hehkuu kauniina.
  Minun elämässäni on ollut myöskin julma.     Olen vuosien myötä puolivälissä toukokuuta menettänyt kaksi hyvin rakasta henkilöä.   Neljä vuotta takaperin menetin rakkaan isoveljeni, syvä suru on vieläkin sydämmessäni.   21- vuotta takaperin rakas kummisetäni kuoli aivan yllättäen, voi sanoa saappaat jalassa.
Hän oli niin ihana ja muisti aina....Tänään on myöskin edesmenneen enoni nimi ja syntymäpäivä, hänen syntymästään tulisi kuluneeksi 102-vuotta.          Pitääkin lähteä muistopaikalle viemään kukkasia.

Sää ei oikein tällä viikolla niinsanotusti hyvää. Kylmä viima on puhaltanut ja päivälämpötila pysytellyt tuossa+10asteessa jopa allekkin.    Ensin oli lämpöistä säätä.
Käsityörintamalla on useampia töitä kesken,  valmista ei millään meinaa tulla.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

VÄRIT.

              Vihreä väri on nyt tällä hetkellä edustettuna.      Kaikkialla luonnossa vihertää..
 Taivas on ollut kauniin sininen ja kukkaloistoakin on jonkin verran esillä.
Lämmintä säätä on ollut,  lämpötila päivällä +21 astetta.
 Kävin tänään Ogelin Lankamaailmassa ostamassa hiukkasen puuvillalankoja, virkkaan parvekkeentuoleihin istunpäälliset, ostin myöskin kirjontakehyksen jota aln myöskin käyttää.

tiistai 10. toukokuuta 2011

10.5.2011



  •    sunnuntai äitienpäivä oli kaunis ,aurikonen ja lämmin
  • maanantai samoin
  • tiistai aurikoinen   ja lämpötila päivittäin on ollut tuossa +20-23 asteen välillä,että ihmeen lämmintä
  • näin toukokuussa
  • luonto on tosi kaunis ja vehreä.

lauantai 7. toukokuuta 2011

LAUANTAI 7.5. 2011







       Kaunis toukokuinen päivä,  aurinko paistoi  koko päivän.   Lämpötila oli aamusta kylmää, päivällä oli lämpötia jo +15 astetta.
  Luontoon nousee päivitttäin uusia kasveja ja väriloisto  alkaa olla aivan hurmaava.

tiistai 3. toukokuuta 2011

3.5.2011

  • puolipilvinen päivä
  • kylmää,   lämpötila nipin napin +5 astetta
  • äidille lähetin kortin ja paketin äitienpäiväksi
  • ei ole mitään ihmeempää tullut tehdyksi tänään

maanantai 2. toukokuuta 2011

2.5.2011


  • vappu oli ja meni
  • toukokuu alkoi kylmässä säässä+6 astetta lämpötila tänään
  • aurinko on paistanut, ei ole satanut
  • sukanneulonta maistunut puulle, ei nyt ole minkaanmoista kiinnostusta
  • muistikirjaani on tullut ideoita,  mutta en vaan jaksa kiinnostua

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

VAPUNPÄIVÄ.



  • vappua vietettiin tänä vuonna koleassa säässä,  lämpötila oli vain +6 astetta
  • aurinko paistoi, vettä sataa ripautteli aina välistä
  • kotioloissa,  mitä kaupungissa kävin
  • vappu vaikutti rauhalliselta
  • vappulounaan söin kotona, että tällaista