sunnuntai 28. helmikuuta 2010
Helmikuun paketti SNYltäni
Paketin sisältö oli aivan ihana. Kaksi 25g vyyhteä Rowanin vihreää lankaa ja kaksi kerää Novitan Maijaa. Kummatkin langat uusia tuttavuuksia minulle. Kiitokset suuret sinulle Salainen neuleystäväni.
torstai 25. helmikuuta 2010
Ensimmäiset taimikasvustoni.
Latva-artisokat on jo tulleet taimelle.
Ensimmäiset kokeilut eläissäni, saa nähdä, kasvavatko ihan satoon asti. Odotellaan!
Minulla on kasvien siemeniä jo mullassa, katselen, milloin alkaa vihertää.
Talvi on vielä täydestä päällä, on mukavaa miettiä kevättä ja kesää.

sunnuntai 21. helmikuuta 2010
Sunnuntai talvinen
Talvi on tänään taas voimansa näyttänyt. Hyytävä viimaa ja pöllyävä lumi on tehneet ilmasta kylmän, tosi kylmän. Pakkastakin on ollut parikymmentä astetta ja kylmänä jatkuu edelleen,
Sisäilma on ollut koko päivän. Aika on kulunut sukkaa neuloessa ja sytomyssyä virkatessa.
lauantai 20. helmikuuta 2010
Talvi jatkuu kovana
Tässä hiukan piristystä talven keskelle.
Talvi jatkuu ankarana, pakkasta -24 astetta, mahdottomasti lunta ja viimainen tuuli.
Käsityörintamalla on tässä käynnissä monta projektia. Sytomyssykampanja, sitten vauvojen lapasia, sukkia ja myssyjä Venäjän Karjalan köyhille alueille.
Olen saanut negatiivistä palautetta, miksi aina ulkomaille, kun kotimaassakin tuntuu olevan paljon tarvitsevia.
Tekisin mielelläni oman maamme tarvitsijoille, jos tietäisi, mihin niitä palauttaisi ja millaisia kampanjoita on tällä hetkellä kotimaan hyväksi käynnissä. Tarvitsijoita tuntuu olevan paljon.

tiistai 16. helmikuuta 2010
lauantai 13. helmikuuta 2010
perjantai 12. helmikuuta 2010
keskiviikko 10. helmikuuta 2010
Viikko jälleen puolivälissä.
Ei millään uskoisi, että tämäkin viikko on puolessavälissä ja on viikonloppu taas.
Tuli jonkinlaiset flunssan oireet varmaan siitä, kun sain maanantaina sen sikapiikin, olo on ollut niin sairaloinen, etten ole oikeastaan jaksanut olla kuin sängyssä pitkällään.
Pakkanenkin on hiukan taas kiristynyt -13astetta mittarissa.
Neuloakin pitäisi kun vain jaksaisi. Lukenut olen pitkällään ollessani.
Kasveja pitäs laittaa kasvaa ja muutakin puuhaa olisi yllinkyllin,kun vain jaksaisi tehdä.

maanantai 8. helmikuuta 2010
Helmikuun seitämäs............
Pipo on tehty Trysil Garn Anna, 100% akrylliä.
Keskeneräisiä käsitöitä, joita nyt yritän tehdä valmiiksi.
Lauantaina oli Soukan lankaliike Menitassa kästyötapaamineen, Porukkaa oli rusaanlaisesti,, suurin osa tuntemattomia.
SLY10 kevätpaketti
Sain jo viimme viikolla erittäin ihanan rakkauspaketin. Siihen rakkaudella pakatu kaunis punainn silikoni sydänvuoka,marmeladeja, kauniita punaisia muffinsivuokia, sydän nonparelleja,,piniä koriste suklaasydämmiä ja ihana kortti.
Suuren suuret lämpimät kiitokse SLY:leni ihamnsta paketissta.

sunnuntai 7. helmikuuta 2010
perjantai 5. helmikuuta 2010
Miten aika voi rientää niin nopeesti.
En voi käsittää, kuinka tää aika menee niin nopeesti. Suunnittelemiaan töitä ei tunnu millään ehtiä tekemään. Aamulla kun herää, niin tuntuu sille, että on jo kohta illassa ja uudelleen nukkumaanmenon aika.
Tänäänkin minun piti saada paljon aikaan, vaan eipä vaan saanut juuri mitään tehdyksi.
Ilma on viime päivinä ollut lauhempaa, -5 astetta pakkasta, eikä luntakaan ole satanut lisää.

torstai 4. helmikuuta 2010
Talvitaidetta.
Tämä kaunis lumesta muotoutunut taideteos osui kohdalleni eräänä talvipäivänä. Katselin kauan ja minusta näytti, niinnkuin siinä olisi ollut enkeli, aioin sen ikuistaa kameralle.
Talvi on nyt jatkunut lauhmpana kuin viime viikolla, pakkasta on ollut noin keskimäärin alle kymmenen astetta, lunta on tullut lisää.
Käsitöitä, neulomista on tullut harrastettua, mitään valmista ei kuitenkaan ole tullut.
Leipomaan tänään pitäs alkaa, täytekkupohja tehdä. äidin ja kahden muun sisaruksen syntymäpäiviä olis juhlittava yhden tätini luona, kun hän ei vanhuuden ja huonokuntoisuuden takia pääse sisartensa synttäreille.

maanantai 1. helmikuuta 2010
Helmikuun ensimmäinen päivä..........sukkasatoa
Villasukat itselle Novitan Seiska -Veikasta jättiraita. Lankaa meni yli 100 grammaa,en punninnut, mutta suurinpiirtein.
Helmikuu alkoi hiukan lauhemmalla säällä -6 astetta pakkasta. Lunta on jokapuolla niin kamalasti, ettei meinaa minnekkään päästä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)